Valokuvatorstai: jäässä

Talvea pukkaa keskellä tammikuuta. No, senhän ei pitäisi olla epätavallista, mutta sateisen kauden jättämä tulvavesi ei ehdi imeytyä pakkasen alta pois. Maisema on jäässä. Kuvat Pornaistenniemestä (Vanhankaupunginlahti) Helsingissä tammikuussa 2015.

Valokuvatorstai: ympäristö

Kaupungissa ihminen integroituu ympäristöönsä - on osa sitä. Ihmisen rakentama ympäristö muuttuu jatkuvasti, mutta niin myös luonnontilassa oleva. Pyrkimys ympäristön suojeluun ja arvostukseen ylläpitää tasapainoa, harmoniaa. Se tuo hyödyn lisäksi virkistystä ja mielenrauhaa.

Kyrönjoki poseeraa

Kauhajoki Räimiskän/ Rientoilan kohdalla Kauhajoen keskustassa

Poikkeuksellinen talvi saa joet näyttämään keväisiltä. Jäät lähtevät ja joki on osittain sulana. Illat kuitenkin pimenevät vielä aikaisin. Siinä ero kevään kirkkauteen.

Joki on kaikkina vuodenaikoina hyvin kuvauksellinen. Se suorastaan poseeraa kameralle. Olen yrittänyt tallentaa kuviin poikkeuksellisen vähälumisen ja lämpimän helmikuun fiiliksen. Miltä joki näyttää lämpimän talven hämärässä ...

Kauhajoki Kauhajoen keskustassa

Kauhajoki Kainastonjoen yhtymäkohdassa.
Taustalla hylätyn, maineikkaan meijerin siluetti

Kaksi kuvaa Kyrönjoesta Harjankylässä, ns. Laturinmutka

Kyrönjoki Harjankylässä, Harjankoski Sorvarin sillalta katsottuna

Kyrönjoki, Lohiluomankoski Kurikassa

Rappioromanttisella päiväkävelyllä

Rappioromanttinen päiväkävely kaupungin hoitamattomissa metsiköissä tuo mieleen rumuuden estetiikan.

Ruostunut palkki, pieteetillä töhritty kivi, hyvää tarkoittava siirtolapuutarhan betonien vesitorni tai insinöörin rakentama kunnallistekninen, graffitti-käsitelty rakennelma näyttää ainakin minun silmääni ensi aistimukselta rumalta, töhrityltä ja hoitamattomalta.

Kameran kenno onkin eri mieltä. Photoshopin työkalut saavat rappion näyttämään esteettiseltä rumuudelta, joka ympäristöstään irrotettuna voisi sopia vaikka johonkin nykytaiteen museoon. No, nykytaidettahan ei tässä kritisoida. Ehkäpä vain totean taiteenkin hakevan innoituksensa arkielämästä, ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Valon kuvaamista

Tässä ei ole kuu. Eikä ajankohtana yö. Tänään oli hieno valo kuvaukseen: keskitalven, jo hieman pidentyneen päivän ja pilven suodattama valo. Aurinkoistakin, mutta hienolla tavalla suodattuneena.

Kuvassa aurinko pilvikerroksen takana. Pilvet toimivat isona taivaankannen täyttävänä softboxina kuitenkin läpäisten kirkasta auringonvaloa.

Lämmin sää on sulattanut lumen jäältä. Auringon kirkkaus saa jään näyttämään kummalliselta ja oudon väriseltä. Epämääräiset suksen jäljet urittavat pntasulanutta jäätä poikkisyyhyn.

Sulanut jää ei perinteisesti haittaa pilkkimistä. Eikä se läpisulaa olekaan vielä. Mutta vähän hurjalta näyttää kumminkin.

Koskikara, tuo pullea varpuslintu,  Vanhankaupunginkoskella. Sukeltelee virrassa mitäliehakien keskellä talvea. No, kai sieltä löytyy kotiloita ja muuta pikkuorgaanista syötävää hengen pitimiksi.

Mielenkiintoiset jäljet keskellä koskea - vedestä veteen. Lienevätkö saukon jäljet ? Sellainen uiskentelee ja kalastelee Vanhankaupunginkoskella.

Lähilintuja - pihabongaus 2014

Birdlifen vuosittainen pihabongaustapahtuma on hauska ulkoilu- ja bongausrupeama keskellä talvea. Tai ei aivan keskellä  - talven selkä on jo taittunut ja valoisuus lisääntynyt pimeimmästä ajasta. Linnuilla sen sijaan on kamppailu ruoasta ja selviytymisestä talven yli. Paljon on talvehtijoita Suomessa.

Tällä kertaa tein tunnin pihabongauksen Helsingissä. Täällä lintuja talvehtii paljon.

Lajeja ei silmiini kovin paljon sattunut. Jäin tarkkailemaan tinttejä ja viherpeippoja sen verran intensiivisesti, että muutama laji jäi varmasti noteeraamatta.

Kaiken kaikkiaan visuaaliseksi ja digitaaliseksi saaliiksi jäi 30 talitiaista, 10 viherpeippoa, 3 harakkaa, 3 varista, 2 mustarastasta, 1 närhi, 1sinitiainen ja 1 urpiainen. Sen sijaan läheisessä, läpi vuoden avoinna olevassa laskuojassa majaansa pitävästä sorsalaumasta ei näkynyt räpylän viuhahdustakaan.

Läheisen ojan rannalle on tuotu auringonkukansiemeniä linnuille ruoaksi. Siispä tarkkailukin oli helppoa, sillä kaikki kulmakunnan talitiaiset ja viherpeipot olivat kokoontuneet juuri tälle mättäälle. On hauska seurata kun tintti sieppaa siemenen mukaansa ja pyrähtää puun oksalle sitä syömään. Viherpeipot puolestaan  vääntävät kovakuorisen siemenen auki saman tien jykevällä nokallaan.

Talitiainen on moninainen laulaja. Se tunnistetaan titityystä ja tiityystä, mutta erilaisia ääniä ja lurituksia on niin runsaasti, että harvinaisempien äänien perusteella lintua on hankala tunnistaa ellei näe laulajaa. Kannattaa joskus pysähtyä kuuntelemaan.

Tässä toinen, yleinen talvilintumme, sinitiainen. Kaunis kuin karamelli.

Mustarastas taitaa talvehtia aika yleisesti varsinkin etelässä. Kuukausi, kaksi, niin saamme aamulla nauttia kuniista huilukonsertoista. Joku raati valitsi mustarastaan kauneimmaksi laulajaksi. No, on niitä muitakin, toki.

Viherpeipot ovat positiivisia työmyyriä, ahkeria käpyjen avaajia. Eikä ihme, kun katsoo sen vahvaa nokkaa, jossa on vääntöä ja momenttia.

Urpiainen pyrähti eineelle. Tätä punalakkista maastoutujaa jo ehtikin odotella. Kirjava, pienikokoinen lintu maastoutuu hyvin. Ainoastaan punainen läiskä päälaella paljastaa. Mitäköhön evoluutio on tuolla lakilla pyrkinyt saavuttamaan? Epäilemättä se liittyy jollain tavalla lajin hengissäpysymiseen.

Tämän kuvan nimi voisi olla: "Talitiainen katsoo Urpiaista - A Great Tit is looking at Common Redpoll". Viime talvena kerrottiin useista tapauksisa, missä "tappaja-tiainen" oli nokkinut hengiltä samalle ruokintapaikalle tulleita urpiaisia. Onneksi ei tarvinnut tällaista nokittelua jäädä todistelemaan, vaikka tuimasti tintti näihin "hyväuskoisiin parvilintuihin" suhtautuukin.

EDIT 5.2.2014

Pakko lisätä jälkikäteen nämä tavissorsakuvat. Talvehtivat Vantaanjokeen laskevassa, läpi talven sulana pysyvässä ojassa. Siinä niitä on muutama kymmenen yksilöä sulassa sovussa sulassa vedessä. Ruokaakin riittää, sillä lähitaloista käydää lintuja ruokkimassa ja seuraamassa. Komea höyhenpu tällä taviksellakin on. Naaraan höyhenet perhoainesta.

Kuvissa sinisorsakoiras ja -naaras.

Vilskettä Vanhankaupunginlahdella

Vihdoinkin kunnon aurinkoinen talvipäivä ja vieläpä sunnuntai 19.1. Viikon verran jatkuneet, purevat pakkaset ovat saaneet meren lahdet jäätymään. Vanhankaupunginlahti oli täynnä ulkoilijoita. Kuka minkäkinlaisella laitteella ja kulkupelillä: jalan, suksilla, luistimilla, potkukelkalla, polkupyörällä, liitovarjolla, moottorivarjolla. Pilkkijät olivat myös runsaslukuisesti liikkeellä.

Vanhankaupunginlahti, Helsinki

Näitä pärisijöitä pörräsi ainakin kaksin kappalein. Kyseessä on moottoroitu varjoliidin. Takalistoon näyttäisi olevan kiinnitettynä potkuri, jota jonkinlainen moottori pyörittää. Aluksen kapteeni istuu narujen varassa ja taitaa antaa konehuoneeseen navigointiohjeet naruja nykimällä. Vinhan näköistä toimintaa.

Valo oli kaunis, vaihteleva ja valokuvaukselle antava. Vanhankaupunginlahden ruovikko on aina kaunis, satoi tai paistoi, kesällä ja talvella ja niiden välissä.

Vanhankaupunginkosken länsihaarassa on putous. Pärskivä vesi saa lähellä olevat puut ja maiseman näyttämään pakkasen tekemältä taideteokselta.