Läpinäkyvä lakeus

Valokuvatorstain teemana on "läpinäkyvä". 

Lakeus on juuri sitä. Kauas näkee ja kaukaa näkyy. Ei ole vuoria edessä katsetta haittaamassa. No, joitakin sielläkin kieltämättä on, kuten Santavuori, Simpsiönvuori, Kiuasvuori, Jouppilanvuori, Lauhanvuori, Isokarhunvuori, Loukajanvuori ... Vuorelle kun kiipeää niin lakeus avautuu koko komeudessaan.

Vuoret kuuluvat Etelä-Pohjanmaalle. Itä-Suomessa on mäkiä ja vaaroja, mutta pohjanmaalla on Suomen tihein vuoriverkosto. Katso vaikka topokartasta.

Ladot ovat läpinäkyviä lakeuden tuulille. Siinä heinä kuivui ja säilyi. Talvella sitten hevosella ja reellä haettiin pidemmänkin matkan takaa.

Nykyään monet ladot ovat katoistakin läpinäkyviä. Eikä niitä kohta enää ole lakeuksilla vanhoista ajoista muistuttamassa. Maaseudun työn ja kulttuurin häviävää historiaa nämäkin.

Laumasielujen kevätjuhlat

Pääsiäinen oli varsinaista laumojen bongausta. Hieno parvi laulujoutsenia piti muuttotaukoaan Laturinmutkassa Kyrönjoella. Siinä ne lepäsivät ja nahistelivat tyvenessä suvannossa lennähtäen aina välillä läheiselle pellolle ruokailemaan.

Samaisen joenmutkan lähipelloilla maijaili iso, yli 100 yksilön kurkiparvi. Lintu on näyttävä jo yksinäänkin, mutta isossa laumassa suorastaan vaikuttava. Parvi vaihteli syönnöspeltoa useita kertoja päivässä. Arka kurki on. Aina pari vartijaa varmistamassa, että lähelle ei tulla.

Vanhat, ränsistyneet ladot lakeuksilla kertovat menneestä hevosvoimiin tukeutuvista ajoista. Lakeus on jokien tulva-aluetta, jossa metsä ei kasva. Luonnonniittyjä siis. Sieltä käytiin hakemassa lehmille heiniä pitkienkin matkojen takaa. Ladot muistuttavat heinien varastoinnista. Nykyään konevoima hoitaa niiton ja pakkaamiseen muovilla päällystettyihin pyöröpaaleihin. Nykyajan pikku latoja siis.

Hämärän tullen lähtevät lakeuden stugat liikenteeseen. Suopöllö lentää ja liitää matalalla pellon yllä myyriä etsimässä. Se on kaunis, iso ja näyttävä lintu. Lakeuksien asukas sekin.

Rappioromanttisella päiväkävelyllä

Rappioromanttinen päiväkävely kaupungin hoitamattomissa metsiköissä tuo mieleen rumuuden estetiikan.

Ruostunut palkki, pieteetillä töhritty kivi, hyvää tarkoittava siirtolapuutarhan betonien vesitorni tai insinöörin rakentama kunnallistekninen, graffitti-käsitelty rakennelma näyttää ainakin minun silmääni ensi aistimukselta rumalta, töhrityltä ja hoitamattomalta.

Kameran kenno onkin eri mieltä. Photoshopin työkalut saavat rappion näyttämään esteettiseltä rumuudelta, joka ympäristöstään irrotettuna voisi sopia vaikka johonkin nykytaiteen museoon. No, nykytaidettahan ei tässä kritisoida. Ehkäpä vain totean taiteenkin hakevan innoituksensa arkielämästä, ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Hylätty

Valokuvatorstain haasteena KOTI. Oheisissa valokuvissa on hylätty koti. Näitä näkee maaseudun syrjäseuduilla paljon. Väki on talosta lähtenyt, tavalla tai toisella, ja edellisen sukupolven jälkeen on tyhjää. Hylätyt talot jäävät entisen elämän muistomerkeiksi kunnes lahoavat pois.