Valokuvatorstai: kärsivällisyys

"Ei kärsivällisyys pahasta ole, olispa vain jotain odotettavaa."

Vanha venäläinen sananlasku

Barentsin aurinkorannikko - Pykeija

Lähdettiinpä sitä kesällä 2013, tarkemmin elokuussa, kohti pohjoista ulottuvuutta. Suuntana Ruijan aurinkorannikko. Siitä vaan Rovanimeltä Inarin ja Sevettijärven kautta Neidenelvaa seuraten Barentsinmeren rannalle. Vanhoille suomalaisille asuinsijoille.

Ei ole totta !! Mihinkähan me oikein saavuimme - Thaimaaseen, Kreikkaan ... vai Barentsinmerelle? Jäämeri kylpi auringossa kilpaa rohkeiden ihmiskylpijöiden kanssa. Aurinko paistoi, lämpötila +24C. Entä vesi? Se paljasti visuaalisen huijauksen: kylmää kuin missä, ainoastaan 4-asteista.

Tulimme Pykeijaan. Vanhaan, suomalaisten aikoinaan asuttamaan kalastajakylään, missä arktinen koettelemus ottaa mittaa idyllisestä ympäristöstä ja tuo siellä asuville ihmisille jäämerestä elannon. Meri on täynnä elämää, suorastaan kuhisee sitä.

Jokaisessa savussa on sauna. Se muistuttaa suomalaisesta alkuperästä ja kulttuurista. Iäkkäät pykeijalaiset osaavat vielä puhua suomen kieltä, mutta heistäkin suuri osa vain vähän. Pienen kylän nuoriso lähtee muualle töihin, enimmäkseen noin 100 km:n päässä olevaan, runsaasti työpaikkoja tarjoavaan Kirkkoniemeen.

Elsalta voi vuokrata mökkejä. Ne ovat pieniä kuin leikkimökit, mutta erähenkistä porukkaa mahtuu kolme yhdessä mökissä asustamaan jos vain lattiavuoroista sovitaan. Upea näkymä hiekkarannalle ja kaikki fasiliteetit. Asiallinen itsepalvelukeittiö ja itsepalveluterassi (kuvassa) siivittävät retkeilijän kulinaarisiin nautintoihin. Mikäs siinä on muutama päivä viettää. Elsalla oli työharjoittelussa romanialainen Anna, joka puhui sujuvaa suomen kieltä. Opiskelee sitä yliopistossa ja oli tullut kielikylpyyn Pykeijaan. Mielenkiintoinen valinta. Mutta kyllä siellä sen verran suomalaisia kesän aikana käy, että mikäs siinä.

Elsan majoitusliikkeen erikoisuus ja ehdottomasti kokemisen arvoinen on "jäämeren sauna". Puulämmitteinen, tiukat löylyt arktisella, karulla otteellaan antava sauna on todellinen bongaus. Ja 4-asteisessa vedessä hikikarpalokin haihtuu äkillisen kylmäkäsittelyn seurauksena.

Pykeijan kalastajasatama on idyllinen. Se kertoo elannosta. Työnteko pienillä kalastusaluksilla on kovaa. Merenkäynti ja pimeys voi heikkohermoista ruveta ahdistamaan. Kuningasrapu ja turska ovat pääasialliset elannon antajat. Turskan kiihkein pyyntikausi on tammikuussa kun kaikki maailman turskat (tai lähes ...) saapuvat kuturientoihin Varanginvuonolle toisiaan tapaamaan. Silloin pykeijalaiset kalastajat suuntaavat aluksensa pimeyteen vuoden tärkeintä elantoaan tienaamaan. Itse asiassa, juuri nyt (tammik. 2014) tuli tieto, että meneillään on kaikkien aikojen kutuvuosi.

Olimme kalassa mekin. Vuokrasimme pienen paatin moottorilla Lefalta, jonka tapasimme satamassa. Näimme reissuillamme lahtivalaita (kuvassa), pyöriäisiä, miljoonia lintuja, sekä tietenkin mitä ihmeellisimpiä kalalajeja, joita nousi veneeseemme 50-100 metrin syvyydestä.

Kuningasrapu on vallannut Varanginniemen pohjan. Sen pyynti on tiukasti säännösteltyä ja se muodostaakin paikallisille tärkeän ympärivuotisen elannon. Jos keittovehkeet on mukana, voi koipia ostaa satamasta ja keittää ne itse, tai sitten ostaa keitettynä Elsalta tai paikallisesta ravintolasta. Lefa järjestää myös pyynnöstä kalastusretkiä vuonolle.

Vaikka Barentsin aurinkoranta vastaanottikin meidät aurinkokylvyllään, saimme kokea monenlaista säätä ja itse asiassa aika rajun ukkosmyrskynkin. Emme onneksi olleet silloin merellä. Salama löi tunnin ajan pitkin vuonoa sellaisella pieteetillä ja sellaisen valoshown säestyksellä, että enpä ole moista koskaan kokenut.

Oikeassa yläkulmassa olevassa kuvassa salama on tallentunut kamerakännykän kennolle. Siis varsinainen munkki. Kuvaa ei ole käsitelty ja kuvan valo onkin todellisen salaman aikaansaama kelmeä keinovalo.

Koko Varanginvuono on upeaa, historiallista, geologisesti mielenkiintoista ja säätilaltaan ennakkoluulottomalle matkailijalle jatkuvia yllätyksiä tarjoava kohde. Varsinainen Barentsin aurinkorannikko.

Lisäksi upean kokemuksellisen mausteen tähän soppaan tuo pohjoinen valo. Sitä ei lakkaa hämmästelemästä. Elokuussa illat ja yöt ovat Etelä-Suomessa jo pimeitä, mutta Varangilla valoisia yön läpeensä.

Lue myös matkatarina Hamningbergiin.

Kääntöpiste: Latitude 70.54 Longitude 30.62 Hamningberg

Kävimme kesällä Hamningbergissä. Siis missä ? Maailman äärellä, Barentsin meren rannalla, kuumaisemassa, 1500 km Helsingistä ja 2100 km pohjoisnavalta. Sinne päättyy Vuoreijasta lähtevä, kapea ja mutkitteleva tie. Varsinainen kääntöpiste maailman laidalla.

Alue on geologisesti vanhaa. Tie kulkee läpi louhikkoisen kalliomaaston, jota tuulet ja tuiskut ovat ikiaikoja tuivertaneet. Elotonta ? Ei suinkaan. Varanginvuono on arktisten lintujen pesimäaluetta, jonne ne lentävät tuhansia kilometrejä pariutuakseen ja jälkeläisiä kasvattaakseen. Niitä seuraa toukokuussa runsas ornitologien joukko optisine havainto- ja kuvausvälineineen.

Ihminenkin on asuttanut näitä seutuja pitkään. Jo viikingit aikoinaan purjehtivat tänne Norjan rannikkoa pitkin. Ja mikäs siinä purjehtiessa, meri on sula ja pullollaan ravintoa, kalaa, rapuja ja merinisäkkäitä. Viikingit todennäköisesti myös kohtasivat alueella asuvia saamelaisia ja saivat heiltä taikauskoisia vaikutteita. Viikinkien jäämistössä on myös noitarumpujen kaltaisia esineitä.

Hamningberg oli aikoinaan kalastajien asuttama kylä. Ankarat olosuhteet ajoivat vakituisen asutuksen pois helpommille asuinalueille. Sittemmin kylä on jäänyt kesäkäyttöön. Ornitologit, vaeltajat, lohestajat, luonnon ystävät, taiteilijat, ääripaikkojen bongaajat ja muut pohjoisista laita-alueista nautiskelevat matkailijat vierailevat kesäisin Hamningbergissä ja sitä ympäröivillä alueilla.

Käsivarren mitalla

Kilpiksellä ja sielläpäin, heinäkuu 2009




Keskiyön kalastusta Naimakkaluspalla, Könkämäeno.




Pohjoisen kansallisötökkä. Niitä on siis biljoonia. Laskimme puhdetöinämme, että diskreetisti otettuna Lapin hyttysten biomassan sisältämä ravinto riittäisi 50.000 ihmisen energiaksi vuoden ajaksi. On kuitenkin myönnettävä, että laskelman virhemarginaali saattaa olla suuri.




Kullero on puolestaan Lapin maakuntakukka. Heinäkuussa tunturien kasvit kukkivat komeasti.




Tässä on jokin suovilla - kenties Tupasvilla tai Töppövilla.




Siilaskoski Mallan rajalla.

The Kala.

Tromssan kaupunki. Osoitteleva käsi kuuluu äänekkäälle, dominoivalle saksalaiselle matkaoppaalle.

Hmm, tällä vuorella on siis jo käyty ...

Täällä tehdään fisuja Suomenkin kauppoihin - lohikilo 4,95e.

Merikalastusta Lyngen-vuonolla. Kalansaanti on (lähes) varmaa.

Skibotn-jokeen laskevan sivujoen komea putous. Joki yhdistyy alhaalla pääuomaan.

Kaarlenvaltikka Naimakkaluspalla.

Maariankämmekkää on joenvarsilla runsaasti. Vai onko tämä sittenkin Lapinkämmekkä ? Varsi on yläosastaan punaisenruskea,

Suomalaisia orkideojahan nämä ovat. Thaimaalaisten sukulaistensa näköisiä.

Paluumatkalla bongasimme yhden Euroopan suurimmista vapaista koskista, Fossmoenin pohjois Norjassa. Sen virtaama on 750 m3 eli Imatran kosken veroinen mikäli se virtaisi vapaana. Lohi nousee tähän jokeen. Poolit ovat englantilaisten lohilordien varaamia. Joki ja sen rannat sallivat perhokalastuksen tweedtakissa ja nahkasaappaissa.