Aapelinhenki

ProPluto on uinumassa. Kevättä kohden stooreja tulee jälleen.

Sukututkimusblogissa Aapelinhenki on uusia kirjoituksia.

Reidar ja Tuonenkoira

Särestöniemen galleria, ateljee ja vanhat rakennukset on käymisen arvoinen paikka. Ihmeellinen suorastaan - keskellä erämaata hienoine rakennuksineen. Reidar Särestönimen pensseli on maalannut erämaan ja luonnon sielunmaisemaa hyvin värikylläisesti. Tai: kenties ihmisen ?

"Minulla on  muuten siellä kotona pohjoisessa joukko mielihyönteisiä, tiedättekö mikä on esimerkiksi tuonenkoira. Se on pieni koirannäköinen toukka, joka jostakin ilmestyy maaliskuun lumihangelle, makaa siinä mukavasti käppyrässä ja lähtee siitä yhtäkkiä ja menee - jonnekin."

                                                                                            Reidar Särestöniemi

Tuonenkoira ? Hakukoneen mukaan se viittaa meänkielen hyönteiseen tai sitten uskonnolliseen sanastoon.

Ylläolevan toukan näimme Pallaksen tunturissa 19.3.2015. Onko tässä Tuonenkoira ? Hyvin todennäköisesti juuri se mihin Reidar tekstissään viittasi. Oikea nimi lienee Heinähukka.

EDIT 20.3.: ei Heinähukka vaan Ruostesiiven toukka

Kuvassa Pallaksen tunturimaastoa 19.3.2015.

Populaarikerrontaa "Kun Suomi oli Ruotsi"

Ryhdyinpä lukemaan ruotsalaisen historioitsijan ja journalistin, Suomessa diplomaattiperheessä kasvaneen Herman Lindqvistin tänä vuonna käännettyä teosta ”Kun Suomi oli Ruotsi” (”När Finland var Sverige”). Siinä kuvataan Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa 700 vuoden ajalta vuoteen 1809 saakka.

En pysty enkä halua arvioida itse kirjaa tai historian käsittelyn opillisuutta, mutta lukukokemuksesta voin kertoa. Ostin kirjan Helsingin kirjamessuilta, jossa kävin kuuntelemassa mm. juuri Linqvistin mainiota haastattelua.

Kirja on todella luettava, suorastaan viihdyttävä. Kerronnan rytmi hauskoine yksityiskohtineen pitää mielenkiinnon yllä ja aivot vastaanottavaisina. Aihe on kuitenkin historia, jota voidaan, tunnetusti, käsitellä myös kuivakkaasti ja epäkiinnostavasti. Muutenkaan kirja ei ulkoisesti näytä varsinaiselta historiantutkimukselta, sillä siinä ei ole tekstin joukossa lainkaan viitteitä. Kirjassa tuskin onkaan sinänsä mitään uutta historiatietoa. Sen sijaan kerronnallinen paketointi ja kirjallinen esillepano saattaa olla uudenlaista.

Näkökulmana on Suomen merkitys osana Ruotsia, samalla myös Suomen liittyminen länsimaiseen kulttuuriin ja yhteiskunnan kehittymiseen keskiajasta asti. Emme ole olleet koskaan osa novgorodilaista tai venäläistä kulttuuria, yhteiskuntajärjestelmää, uskontoa tai kielialuetta. Venäjän vallankaan aikana venäläistäminen ei ehtinyt kovin pitkälle ennen Suomen itsenäistymistä. Suomi sai sivistyksensä osana Ruotsia, ei Ruotsista.

Kirjasta Välskärin kertomukset, Z Topelius, 1923

Kirjaa lukiessa tulee aika ajoin tunne, että jokin asia jää kertomatta. Siispä otin Lindqvistin kirjalle kaveriksi oivan ja tiiviin Anton Eskolan kirjoittaman teoksen ”Suomen sodat ja rauhat” vuodelta 2003. Vaikka Ruotsi-Suomen historiaa on tullut luettua varsin paljon jo kouluajoilta lähtien, tuo kertaus mukavia uusia ahaa-elämyksiä ja tarpeita tarkistella ja tirkistellä tiettyjä faktoja.

Yksi ahaa-elämys oli, miten Suomessa ja Ruotsissa vältettiin muualla euroopassa vallinnut niin yleinen maaorjuus. 1700-luvulla luotiin myös (heiveröistä) pohjaa demokratialle kun kuninkaan valtaoikeuksista luovuttiin ja toteutettiin suuri reduktio eli omistusten keskittämisen purkaminen.

Kirjasta Välskärin kertomukset,
Z Topelius, 1923

Pikkufaktat ovat hauskoja. En tiennyt, että maailmassa oli 1400-luvulla samanaikaisesti kolme paavia tai Ruotsissa 1300-luvulla samanaikaisesti kolme kuningasta.  Ruotsin tunnus kolme kruunua otettiin tuolloin käyttöön, mutta se tuskin liittyy kolmeen kuninkaaseen vaan kolmeen valtakuntaan. 

Samaan sarjaan kuuluu historiallinen nyanssitieto ja oivallinen tietokilpailujen knoppikysymys: milloin ja keneltä Ruotsi on pyytänyt ulkomaista  sota-apua omalle maalleen ? Vastaus on: 1740-luvulla venäläisiltä. 12.000 venäläistä sotilasta rantautui Tukholmaan skottijohtajansa johdolla ruotsalaisten pyynnöstä suojelemaan ruotsalaisia tanskalaisten vihaisilta aikeilta. Troijalaisittain meinasi käydä, mutta ei käynyt. Kirja kertoo venäläisten sotilaiden jättäneen geneettisen perintönsä Ruotsissa asuville, nykyään noin 7000 jälkeläisilleen.

Hätkähdyttävää on, vaikkakin sen tietää, historian verisyys. Hätkähdyttävää on myös Tanskan ja Ruotsin välinen hyvinkin julma historia. Kansakunnat ovat jossain vaiheessa todella vihanneet toisiaan. Menneisyys saattaa näkyä asenteissa nykyäänkin. Sotapropaganda ja valehtelu olivat sotaakäyvien maiden työkalupakissa jo silloin vaikka twittereitä ja naamakirjoja ei ollutkaan.

Kirjassa on herkullisia otteita vanhoista asiakirjoista ja valtaapitävien lausunnoista:

”… juoppoja ja ylenmääräisen oluen ystäviä, huonotapaisia ja kömpelöitä, juippeja, joista olisi enemmän hyötyä aurankurjessa tai puuta kaatamassa kuin apuväkenä valtakunnan arvokkaissa ja hoitoa vaativissa tehtävissä”,  Kustaa Vaasa Tukholmaan lähetetyistä opiskelijoista vuonna 1544.

”Suomessa toimiva sihteeri, joka ei hallitse suomen kieltä, on kuin tanssimestari, jota vaivaa suonenveto”, lausui Pietari Brahea Suomen suuriruhtinaana seurannut Herman Fleming 

”Maan taloudellinen kulttuuri pohjautuu matematiikan ja mekaniikan ohella pääasiassa juuri fysiikkaan, mutta valtakunnan hyvinvointi ei varmaankaan ole perustunut runousopin professuurin olemassaoloon”, tähtitieteilijä Anders Celsius kommentoidessaan runousopin professuurin muuttamista fysiikan professuuriin Uppsalan yliopistossa 1700-luvun puolivälissä.

Lindqvistin (ja käännöksen) kieli on mukavaa luettavaa. Siihen eivät aivot eivätkä silmät väsy. Korvat korkeintaan lukkiutuvat lukemiseen keskittyessään. ”Kustaa III oli ollut aristokraatti, mutta poika byrokraatti”, siis Kustaa IV Aadolf. ”Kuningas oli tietysti omituisen kasvatuksensa tuote tai suorastaan sen vammauttama”.

Kirja päättyy vuoteen 1809, jolloin yhteiselo Ruotsin kanssa loppui ja länsiraja vedettiin Tornionjokeen. Se olisi voitu vetää Kiirunan taakse ellei tsaari olisi pehmoillut viime hetkillä rauhansopimusta kirjoittaessaan ja rajoja piirrellessään. Siis kirjan mukaan.

Kirjasta Lukemisia lapsille, Z Topelius, 1931
"Koivu ja tähti" kertoo Suomesta Isonvihan aikana Venäjälle ryöstettyjen
pojan ja työtön paluusta kotimaahansa

Kuohuva Imatran koski

Löysin divarista oheisen piirroksen "Imatran putous". Se on julkaistu Otavan joululiitteessä vuonna 1929, mutta alkuperäisen litografian on julkaissut Gaimard jo vuonna 1852 (Pariisi). Kuvan voi ajatella olevan hyvin autenttinen kuvaus vapaana virtaavasta Imatran koskesta, valokuvan kaltainen "otos".

Fortumin voimalaitoksen pato syksyllä 2014. Koskinäytös tuo tuulahduksen vapaana virtaavan kosken voimasta ja massasta. Vuoksessa on vettä virrannut aikojen kuluessa erinäinenkin kuutio Saimaan vesistön ruokkiessa, tai paremminkin juottaessa Laatokkaa, Nevaa ja Suomenlahtea.

Imatran koski ja vuonna 1903 valmistunut upea jugendlinna, Imatran valtionhotelli, olivat varmasti Suomen ensimmäisiä kansainvälisiä matkailukohteita. Tsaarin perheet kävivät täällä usein. Tunnetuin vierailijatar taisi olla saksalaissyntyinen keisarinna Katariina II vuonna 1722, Pietari III:nen puoliso ja sittemmin valtakunnan valtias autetusti kuolleen puolisonsa jälkeen. Brasilian keisari Pedro II käväisi koskea ihailemassa vuonna 1876 ja hakkautti kivisen visiittikorttinsa rantakallioon.

Läpinäkyvä lakeus

Valokuvatorstain teemana on "läpinäkyvä". 

Lakeus on juuri sitä. Kauas näkee ja kaukaa näkyy. Ei ole vuoria edessä katsetta haittaamassa. No, joitakin sielläkin kieltämättä on, kuten Santavuori, Simpsiönvuori, Kiuasvuori, Jouppilanvuori, Lauhanvuori, Isokarhunvuori, Loukajanvuori ... Vuorelle kun kiipeää niin lakeus avautuu koko komeudessaan.

Vuoret kuuluvat Etelä-Pohjanmaalle. Itä-Suomessa on mäkiä ja vaaroja, mutta pohjanmaalla on Suomen tihein vuoriverkosto. Katso vaikka topokartasta.

Ladot ovat läpinäkyviä lakeuden tuulille. Siinä heinä kuivui ja säilyi. Talvella sitten hevosella ja reellä haettiin pidemmänkin matkan takaa.

Nykyään monet ladot ovat katoistakin läpinäkyviä. Eikä niitä kohta enää ole lakeuksilla vanhoista ajoista muistuttamassa. Maaseudun työn ja kulttuurin häviävää historiaa nämäkin.

Jännittävä laiva

Valokuvatorstain aiheena on "laiva". Kuvassa olevan laivan ruumassa on historiaa ja jännitystarinoita vaikka kuinka paljon. Laivan historiaan kytkeytyvät niin Suomi ja Viro kuin Neuvostoliitto ja Saksakin.

Tämä upea höyryllä käyvä jäänmurtaja rakennettiin Saksassa vuonna 1914 Tallinnan satamaa varten. Se sai (laiva)kasteessaan nimen Tsar Mihail Fedorovits.

Vuonna 1917 laiva, arvokkaana laitteena, joutui vallankumoustapahtumien kohteeksi kun venäläiset valtasivat sen antaen alukselle uuden nimen Volunets. Nimellä oli, tietenkin, liittymä bolsevikkien historiaan.

Thriller-osa laivan historiaa liittyykin sitten tapahtumaan vuonna 1918, jolloin suomalaiset estivät venäläisiä viemästä laivaa Neuvostoliittoon. Suomalaiset kaappasivat laivan yhdessä puolalaisen kapteenin kanssa, nostivat leijonalipun salkoon ja ajoivat laivan Tallinnan satamaan.

Tallinnassa laivalle annettiin taas uusi nimi Wäinämöinen. Kalevalaiset nimet olivat hyvin suosittuja tuohon aikaan erilaisten koneiden nimeämisissä (kuten "Kullervo" moottorivetäjä).

Laiva luovutettiin peruskorjausten jälkeen Virolle vuonna 1922. Siinä yhteydessä se sai jälleen uuden nimen: Suur-Töll. Nimi viittaa saarenmaalaiseen taruolentoon.

Tarina jatkuu siten, että laivan kulku kävi taas kohti Pietaria Neuvostoliiton määräyksestä vuonna 1940. Ja nimi muutettiin takaisin Volunetsiksi.  Pietarissa laiva toimi satamamurtajana vuoteen 1987 asti, jonka jälkeen alus ostettiin huonosti kohdeltuna takaisin Viroon.

Laiva entisöitiin alkuperäiseen asuunsa, nimi muutettiin Suur-Tölliksi. 

Upea Suur-Töll on nähtävissä Tallinnan merimuseossa. Kannattaa käydä tutustumassa.

Stoorien lähteenä Wikipedia.

Napuen taistelun ennallistamisnäytös, Isokyrö

Isossakyrössä tehtiin sananmukaisesti historiaa 9.8.2014. Napuen taistelun 300-juhlavuoden kunniaksi järjestettiin taistelun ennallistamisnäytös Isonkyrön vanhan kirkon kupeessa, 1700-luvun markkinoiden yhteydessä. Itse Napue sijaitsee muutaman kilometrin päässä Isonkyrön kirkolta.

Napuen taistelu käytiin 19.2.1714 ja se lopetti Suuren Pohjan sodan. Taistelu oli siinäkin mielessä jälkensä jättävä, että siinä kuoli 4500 sotilasta ja se aloitti julman Isonvihan aikakauden pohjanmaalla.

Ennallistamisnäytöksen toteuttamiseen osallistui historianharrastajia Suomen lisäksi ainakin Venäjältä, Ruotsista, Norjasta, Ukrainasta, Saksasta ja Latviasta. Yleisöäkin oli yli 10.000 henkilöä seuraamassa tätä mahtavaa näytöstä.

Kenraali Armfelt määrättiin kutsumaan joukot koolle ja taistelemaan ruhtinas Galitzinin johtamia Venäjän joukkoja vastaan. Tiedustelu oli kertonut Galizinin lähestyvän Isokyröä. Ajankohta oli keskitalvi.

Armfeltin joukkojen vahvuus oli 5.500 miestä, joista noin 1.000 paikallista nostoväkeä eli talonpoikia alkeellisin varustein. Galizenin joukkoihin kuului 11.000 miestä. Molemmilla 10 tykkiä.

Tykkipatterit antoivat näytökseen säpinää ja korville kestämistä. Silmille taas mielenkiintoista katseltavaa, sillä olihan kyseessä vanhat tykit, manooverit ja tarkat, historialliset koreografiat..

Napuen taistelu oli ankara ja verinen. Se kesti ainoastaan 2 tuntia, mutta jätti kentille jälkeensä 4.500 kuollutta, joista suomalaisia 3.000. Ylivoimaiselle viholliselle ei voitu mitään. Puolet Armfeltin armeijasta tuhoutui hetkessä.

Hävitys ei päättynyt Napuen taisteluun. Vihollisen sotilaille oli annettu vapaat kädet tuhota pohjanmaa. Tsaarin tavoitteena oli hävittää paikallinen väestö niin, että sieltä ei enää koskaan noustaisi Venäjää vastaan. Alkoi Isonvihan aika, joka sananmukaisesti oli sitä.

Professori Heikki Ylikangas on kuvannut Napuen taistelua ja Isonvihan aikaa blogikirjoituksessaan.

Näytöksen päätteeksi esiintyjät, historianharrastajat ampuivat kunnianlaukauksen Napuen uhrien muistolle.

Entistämisnäytös oli upea. Puvut, esineistö, aseet, koreografia - kaikki olivat historian harrastukseen perehtyneiden henkilöiden suunnittelemia ja toteuttamia. Hieno näytös hevosineen kaikkineen. Ylläolevissa kuvissa esiintyjien loppuparaati.

Esiintyjistä näki heidän suunnattoman paneutumisensa aiheeseen.

Kenkiä myöten kaikki pilkulleen oikein.

Napuen taistelun muistomerkki Napuella Isossakyrössä.

Näytöksestä on tehty videotraileri.

Blogitekstiä ja -kuvia Isonkyrön 1700-luvun markkinoista 2014.

1700-luvun markkinat Isossakyrössä

Isonkyrön 1700-luvun markkinat järjestettiin ties monennenko kerran 8.-10.8.2014. Historian havinaahan siellä myös on, ja sikäli mukava tapahtuma käydä, että kauppiaat edustavat käsityöläisiä, ja kaiken maailman laku-, kilopaperi-, ja huuhaamyyjät loistavat poissaolollaan. Niin, hienoa on myös se, että sinne pukeudutaan vanhoihin asuihin. Tuntuu, kuin koko Isonkyrön kylä olisi hengessä mukana. Kaiken lisäksi markkinapaikka on hieno ja historiallinen: Kyrönjoen varressa ja vanhan kirkon kupeella.

Luultavasti kauppakin käy mukavasti, sillä kauppiaita, asianmukaisesti pukeutuneina ja somistautuneina, on varsin paljon. Kuten totesin, hyvää ja mielenkiintoista, pääosin käsityöläiskampetta. Ravintoloita, etenkin vanhan ajan hengessä toimivia, olisin kaivannut enemmän.

Vanha Isonkyrön kirkko. Kirkon iästä on kait debattia, onko se rakennettu keskiajalla vai myöhemmin. Pääsääntöisesti kuitenkin 1500-luvulla. Kaunis kirkko kauniilla paikalla Kyrönjoen varressa. Sisustus on rokokoo-tyylinen 1700-luvulta. Hieno miljöö kamarimusiikkikonserteillekin, joita mm Korsholman musiikkijuhlat ovat siellä järjestäneet.

Kirkon vieressä on Kontsaansaaressa vuonna 1597 mestatuille, Nuijasodan talonpoikaisjohtajille pystytetty muistomerkki. Saari on saanut nimensä isokyröläisen Yrjö Kontsaksen mukaan, joka oli yksi johtajista. Alimmaisessa kuvassa on nykyinen Kontsaansaari. 417 vuotta sitten saari on varmasti ollut eri paikassa, eri kokoinenkin; sen verran kova virtaus joessa on. On myös kyseenalaistettu, onko historiallinen mestauspaikka ollut juuri tuossa saaressa, sillä tieto on perimätietoa.

1700-luvun markkinoiden yhteydessä järjestettiin Napuen taistelun 300-vuotistapahtumana taistelun ennallistamisnäytös. Ylläolevat kuvat ovat harjoituksista. Blogikirjoitus aiheesta seuraa myöhemmin.

Kuvia v2006 1700-luvun markkinoilla olleesta kummallisesta traktorista.

EDIT: juttua ja kuvia Napuen taistelun ennallistamisnäytöksestä.