Ruskorahkasammal

Kevään hennot muodot, kirkkaat värit ja alkamisen kauneus - siinä on riittävästi agendaa sulan kauden alkuun.

Kangaskarhunsammal

Hento männyn taimi keskellä kangaskarhunsammalikkoa

Siili tuijottaa puutarhuria

Näsiä kukkii

Lehtikuusen start-up

Kevätmyrsky nousee lännestä

Syyspihlajan latvuksessa

Punertaa marjat pihlajain

kuin verta niillä ois.

On kurkiaurat lentäneet

jo yli pääni pois.

"Syyspihlajan alla" on melankoliaa täynnä. Punaisia marjoja pullistelevat pihlajat puolestaan räiskyvät syksyn kirkkautta ja kutsuvat lintuja juovuttavalle eineelle. Melankolia on kaukana kun sadat räkätti-, punakylki- ja mustarastaat sekä kottaraiset häärivät suurten pihlajien latvuksissa ahmien makoisia, ensipakkasen puraisemia marjoja. Osa siipiveikoista siirtyy välillä heilumaan naapurimännyn oksille päätään selvittämään.

Tykkää näistä ihminenkin. Hienoarominen pihlajanmarjahyytelö syntyy pakkasen puraisemista kypsistä marjoista, vedestä, sokerista ja konjakista. Hieman keittelyä ja tuunausta. Sitten purkitus ja kylmään. Maistuu aivan erinomaiselta liharuokien kanssa. Joulukinkun kera nautittuna se muistuttaa syksyn kirpeistä, kuulaista päivistä ja värikkäästä ruskasta.

Mukaansa ei mua ottaneet

ne maihin kaukaisiin,

saa siivettömät tyytyä

maan kylmän kahleisiin.

Alati harvinaistuva kottarainen on miellyttävä bongaus syyspihlajasta.

Sanat Arvo Koskimaan laulusta "Syyspihlajan alla"

Kylläisenä väreistä - viikonloppu erämaassa

Kesää muistuttava, syksyinen sää helli retkeilyviikonloppuamme Ilomantsin erämaassa. Luonnon väritys muuttuu hiljalleen syksyiseksi, ilmatila on ötökkävapaa ja metsässä on raikas hengittää.

Muutamia kuvia kauniista eräluonnosta:

Majavakin kävi ihmettelemässä kulkuamme.

Venevainaa keskellä-ei-mitään-urbaania sulautuu maastoon hienosti. No, rautanaulat jää ihmeteltäväksi tulevaisuuden arkeologeille. 

Samoissa maisemissa käytiin kesäkuussakin.

Hermostunutta pesintää ja lentäviä maantierosvoja

Vanha männikkö höystettynä koivuilla on lintujen valtakuntaa. Keloutuneet ja keloutumassa olevat hongat riemastuttavat tikkoja. Sen näkee puiden rungoissa olevista kerrostaloista, tikankoloista, joita onkin metsikössä valtoimenaan. Vanhoissa koloissa pesii lukuisa määrä pikkulintuja.

Pesintä käy nyt touko/kesäkuun vaihteessa vilkkaana. Osalla lajeista on jo poikaset ruokittavinaan. Linnuilla ei ole pesintärauhaa. Naakat, harakat, varikset, korpit ja käpytikat ovat maantierosvoja eivätkä kaihda pikkulintujen pesien ryöstämistä munista tai poikasista. Rosvoja on muitakin, mutta edellämainitut varsinkin tässä hongikossa.

 Kirjosieppo pesii tänä vuonna kolmessa pöntössä. Onko kyseessä haaremi vai erilliset pariskunnat - se ei ole selvinnyt. Koiras hermostuu rosvoretkellä lentelevästä käpytikasta. Se parkkeeraakin vahtiin pöntön vierellä olevalle aidalle. Vaaran väistyessä viereen viivähtää myös naaras.

Käpytikalla on jo poikaset. Niiden kiljunta ei voi olla kuulematta. Luulisi emon hermostuvan moisesta. Nälkä on pohjaton ja ruokintasykli tiheä. Käpytikka pyrkii säännöllisesti rosvoamaan pihan pikkulintujen pesiä, suurempienkin, kuten räkättirastaan.

Pihapiirissä on runsaasti räkättirastaita. Ne muodostavat selvästi yhteisön, joka puolustautuu kollektiivisesti pesärosvoja vastaan. Pari päivää sitten katselimme terassilta kuinka läheisen männyn puolivälissä olevaan rastaan pesään hyökkäsi viisi naakkaa. Rastas puolustautui kiivaasti. Samalla kun se yritti hätistää rosvoa pois, kaksi pesäntyhjennykseen erikoistunutta naakkaa hajotti pesän ja vei poikaset mennessään. Muut naakat pitivät rastaat pois pesältä. Yhteisön muut rastaat eivät ehtineet apuun. Naakoilla vaikutti olevan älykäs ryöstösuunnitelma ja toteutus työnjakoineen. Rastaat pyörivät pitkään ryöstetyn ja hävitetyn pesän paikalla tapahtunutta ihmetellen.

Ylläolevissa on kuvissa räkättirastas pesässään. Normaalisti se pyrkii suojautumaan olemalla mahdollisimman matalana. Kuin salama taivaalta käpytikka hyökkäsi pesään. Se kävi röyhkeästi kiinni. Rastas onnistui kuitenkin ajamaan sen pois ja samalla hetkellä tikka sai peräänsä kymmenkunta muutakin rastasta. Tikka tuli uudelleen lentelemään pesän ympärille. Alemmassa kuvassa rastas on nostanut päätään ja seuraa tarkkaavaisena tikan ailahtelevaa lentelyä.

Naakat ovat runsastuneet rajusti kymmenen vuoden aikana. Tällä markilla ei aikoinaan tarvinnut savupiippuja suojata. Nyt jos jokin piippu jää suojaamatta, on siinä oitis työmaata nuohoojalle. Vanhassa hongikossa naakat ovat vallanneet tikkojen tekemiä koloja. Ja samalla syrjäyttäneet pikkulintuja.

Tällä porukalla on varsinainen kyläyhteisö. Kommunikoivatkin keskenään erilaisin ääntein. Kuvassa naakka pesäkolollaan. Poikaset kiljuvat kuin viimeistä päivää.

Naakka on hämmästyttävän älykäs. Jos pesäpuun lähistöllä on liikettä, ei lintu paljasta tarkkailijalleen kolon sijaintia. Se saattaa istahtaa lähioksalle antaen poikasilleen varoitusääntä krrr-krrr-krr eli suomeksi: pysykää hiljaa. Kuviakin saa kunnolla otettua vain piilosta tai suojasta.

Naakalla ei taida tällä hetkellä olla luontaisia vihollisia.

Kivikävely Vantaanjoella

 Valokuvatorstain aiheena "kivi kivessä". Iltakävelyllä Vantaanjoella kaunista kevättä aistimassa.

Omakuva

Niin heleää - sanoisinpa lime. Kevään sävy.

Meritaimenen kutuoja Helsingissä

Sen lähes kuulee, aistii kuvasta: satakielen kevätkonsertti, rytmikästä perusklassista, joukossa ripaus yllätyksellistä nykymenoa. Korva ei tähän kyllästy.

Entisen kartanonherran kartano

Valokuvatorstai: huolehtia - huolehtiiko leppis koista ?

Leppäkerttu huolehtii tuomenkehrääjäkoista. Vai huolehtiiko ? En oikeastaan tiedä syökö se niitä. Leppiksiä oli aika runsaasti koitoukkien joukossa.

Runsaan kuukauden päästä tuomi kukkii Etelä-Suomessa. Se on yksi kauneimmista kukkivista puistamme. Siis ... niin kauan kuin kukkii, sillä kukinta-aika on lyhyt ja tuomenkehrääjäkoi voi iskeä. Silloin kun se kunnolla runsastuu, ovat tuomet sen jäljiltä kummituspuita.



Voikukka ja tuomi kukkivat kuuden viikon kuluttua. Kesä on lähellä.

Haikarasaari Klobben on miehitetty

Harmaahaikaroita Klobbenilla. Kuva otettu Lammassaaren lintutornista

Uusimmassa Suomen Luonto -lehdessä (3/2014) oli pieni stoori harmaahaikaroiden pesinnästä Vanhankaupunginlahdella. Lammassaaresta itä-koillissuuntaan on pieni saari nimeltään Klobben. Olen käynyt siellä usein talviaikaan jääkannolla retkeilemässä  ja ihmettelemässä valtavan kokoisia, risukasan näköisiä pesiä tervaleppien latvoissa. Harmaahaikaroiden yksiöitähän ne ovat. Ja niitä on paljon, ainakin 20 pesää.

Suomen Luonto kertoo artikkeleissaan näiden jurojen otusten tulevan pesimäpaikoilleen hyvissä ajoin. Koiraat siis tulevat ensin. Tässäkin pätee klassinen jonotussysteemi: "First-In-First-Out" eli aikaiset tulijat saavat parhaat pesäpaikat ja ensimmäiset naaraat. Muninta on nyt käynnistymässä ja poikaset kuoriutuvat toukokuussa.

Variksia. Niitä on paljon. Istuvat leppien latvoissa toisilleen ruovikon elämää juoruten: "katsos, nyt tuli tuokin töyhtöhyyppä, mahtaa olla matkalla sinne pohjanmaan lakeuksille ... kiäh kiäh..."

Leppä kukkii. Puut ovat täynnä muhkeita norkkoja. Vanhankaupunginlahden rannoilla ja saarissa on runsaasti tervaleppää. Kaunis puu kaikkina vuodenaikoina. Erityisen kauniin ruskeita ne ovat näin kukinnan aikana. Tervaleppää valkoselkätikkakin paukuttaa mielellään. Tänä vuonna on taas niitäkin täällä nähty.

Herra harakka se siinä. Ovela, viekas varislintu.

Sitä aina hämmästyy, miten hienoja, upeita höyhenpukuja luonto on eri lintulajeille kehittänyt. Keltasirkku katoaa keväiseenkin maanpintaan erittäin tehokkaasti, eikä sitä helposti matkan päästä huomaa. Läheltä tarkasteltuna lintu on kaunis kuin mikä. Varsinainen pääsiäsitipu.

Ruskan väriloistoa Lammassaaressa

Upea ruska. Puut ovat olleet erityisen hohdokkaita ja värikkäitä tänä syksynä. Kaunista väriloistoa on saatu ihailla viikkokaupalla. Tämä viikonloppu oli ehkä tämän ruskan viimeinen. Sääennuste lupaa lähipäiville hyytävää keliä ja kenties jo talven tuloakin.

Nämä kuvat ovat Vanhankaupunginlahdelta, tarkemmin sanoen Lammassaaresta ja Kuusiluodolta. Ne ovat paitsi kauniita luontokohteita, myös historiallisia ajanviettopaikkoja. Lammassaari on nykyäänkin Raittiusseura Koiton hallinnassa. Saaren komistus on vuonna 1905 rakennettu ja arkkitehti V. Penttilän piirtämä Pohjolan Pirtti. Siellä väki kävi aikoinaan tansseissa raittiushengen mukaisesti eli kieltolain aikana kenties omat pirtupullot mukanaan. Ainakin vuosisadan alussa sinne soudettiin Hakaniemestä suurilla soutuveneillä työväen laulauja laulellen. Tämä perinne mainittiin myös K Westön historiallisessa romaanissa "Missä kuljimme kerran".