Valokuvatorstai: liike

Valokuvatorstain aiheena "liike".

Tanssiesitys käsittelee digitaalista maailmaa, jossa kaikki kytkeytyvät toisiinsa, ihmiset, laitteet, esineet, eläimetkin. Tieto on jatkuvaa bittien liikettä, jota vaihdetaan, muokataan, analysoidaan ja hyödynnetään. Teknologinen innovointi pitää kehityksen jatkuvassa liikkeessä.

Populaarikerrontaa "Kun Suomi oli Ruotsi"

Ryhdyinpä lukemaan ruotsalaisen historioitsijan ja journalistin, Suomessa diplomaattiperheessä kasvaneen Herman Lindqvistin tänä vuonna käännettyä teosta ”Kun Suomi oli Ruotsi” (”När Finland var Sverige”). Siinä kuvataan Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa 700 vuoden ajalta vuoteen 1809 saakka.

En pysty enkä halua arvioida itse kirjaa tai historian käsittelyn opillisuutta, mutta lukukokemuksesta voin kertoa. Ostin kirjan Helsingin kirjamessuilta, jossa kävin kuuntelemassa mm. juuri Linqvistin mainiota haastattelua.

Kirja on todella luettava, suorastaan viihdyttävä. Kerronnan rytmi hauskoine yksityiskohtineen pitää mielenkiinnon yllä ja aivot vastaanottavaisina. Aihe on kuitenkin historia, jota voidaan, tunnetusti, käsitellä myös kuivakkaasti ja epäkiinnostavasti. Muutenkaan kirja ei ulkoisesti näytä varsinaiselta historiantutkimukselta, sillä siinä ei ole tekstin joukossa lainkaan viitteitä. Kirjassa tuskin onkaan sinänsä mitään uutta historiatietoa. Sen sijaan kerronnallinen paketointi ja kirjallinen esillepano saattaa olla uudenlaista.

Näkökulmana on Suomen merkitys osana Ruotsia, samalla myös Suomen liittyminen länsimaiseen kulttuuriin ja yhteiskunnan kehittymiseen keskiajasta asti. Emme ole olleet koskaan osa novgorodilaista tai venäläistä kulttuuria, yhteiskuntajärjestelmää, uskontoa tai kielialuetta. Venäjän vallankaan aikana venäläistäminen ei ehtinyt kovin pitkälle ennen Suomen itsenäistymistä. Suomi sai sivistyksensä osana Ruotsia, ei Ruotsista.

Kirjasta Välskärin kertomukset, Z Topelius, 1923

Kirjaa lukiessa tulee aika ajoin tunne, että jokin asia jää kertomatta. Siispä otin Lindqvistin kirjalle kaveriksi oivan ja tiiviin Anton Eskolan kirjoittaman teoksen ”Suomen sodat ja rauhat” vuodelta 2003. Vaikka Ruotsi-Suomen historiaa on tullut luettua varsin paljon jo kouluajoilta lähtien, tuo kertaus mukavia uusia ahaa-elämyksiä ja tarpeita tarkistella ja tirkistellä tiettyjä faktoja.

Yksi ahaa-elämys oli, miten Suomessa ja Ruotsissa vältettiin muualla euroopassa vallinnut niin yleinen maaorjuus. 1700-luvulla luotiin myös (heiveröistä) pohjaa demokratialle kun kuninkaan valtaoikeuksista luovuttiin ja toteutettiin suuri reduktio eli omistusten keskittämisen purkaminen.

Kirjasta Välskärin kertomukset,
Z Topelius, 1923

Pikkufaktat ovat hauskoja. En tiennyt, että maailmassa oli 1400-luvulla samanaikaisesti kolme paavia tai Ruotsissa 1300-luvulla samanaikaisesti kolme kuningasta.  Ruotsin tunnus kolme kruunua otettiin tuolloin käyttöön, mutta se tuskin liittyy kolmeen kuninkaaseen vaan kolmeen valtakuntaan. 

Samaan sarjaan kuuluu historiallinen nyanssitieto ja oivallinen tietokilpailujen knoppikysymys: milloin ja keneltä Ruotsi on pyytänyt ulkomaista  sota-apua omalle maalleen ? Vastaus on: 1740-luvulla venäläisiltä. 12.000 venäläistä sotilasta rantautui Tukholmaan skottijohtajansa johdolla ruotsalaisten pyynnöstä suojelemaan ruotsalaisia tanskalaisten vihaisilta aikeilta. Troijalaisittain meinasi käydä, mutta ei käynyt. Kirja kertoo venäläisten sotilaiden jättäneen geneettisen perintönsä Ruotsissa asuville, nykyään noin 7000 jälkeläisilleen.

Hätkähdyttävää on, vaikkakin sen tietää, historian verisyys. Hätkähdyttävää on myös Tanskan ja Ruotsin välinen hyvinkin julma historia. Kansakunnat ovat jossain vaiheessa todella vihanneet toisiaan. Menneisyys saattaa näkyä asenteissa nykyäänkin. Sotapropaganda ja valehtelu olivat sotaakäyvien maiden työkalupakissa jo silloin vaikka twittereitä ja naamakirjoja ei ollutkaan.

Kirjassa on herkullisia otteita vanhoista asiakirjoista ja valtaapitävien lausunnoista:

”… juoppoja ja ylenmääräisen oluen ystäviä, huonotapaisia ja kömpelöitä, juippeja, joista olisi enemmän hyötyä aurankurjessa tai puuta kaatamassa kuin apuväkenä valtakunnan arvokkaissa ja hoitoa vaativissa tehtävissä”,  Kustaa Vaasa Tukholmaan lähetetyistä opiskelijoista vuonna 1544.

”Suomessa toimiva sihteeri, joka ei hallitse suomen kieltä, on kuin tanssimestari, jota vaivaa suonenveto”, lausui Pietari Brahea Suomen suuriruhtinaana seurannut Herman Fleming 

”Maan taloudellinen kulttuuri pohjautuu matematiikan ja mekaniikan ohella pääasiassa juuri fysiikkaan, mutta valtakunnan hyvinvointi ei varmaankaan ole perustunut runousopin professuurin olemassaoloon”, tähtitieteilijä Anders Celsius kommentoidessaan runousopin professuurin muuttamista fysiikan professuuriin Uppsalan yliopistossa 1700-luvun puolivälissä.

Lindqvistin (ja käännöksen) kieli on mukavaa luettavaa. Siihen eivät aivot eivätkä silmät väsy. Korvat korkeintaan lukkiutuvat lukemiseen keskittyessään. ”Kustaa III oli ollut aristokraatti, mutta poika byrokraatti”, siis Kustaa IV Aadolf. ”Kuningas oli tietysti omituisen kasvatuksensa tuote tai suorastaan sen vammauttama”.

Kirja päättyy vuoteen 1809, jolloin yhteiselo Ruotsin kanssa loppui ja länsiraja vedettiin Tornionjokeen. Se olisi voitu vetää Kiirunan taakse ellei tsaari olisi pehmoillut viime hetkillä rauhansopimusta kirjoittaessaan ja rajoja piirrellessään. Siis kirjan mukaan.

Kirjasta Lukemisia lapsille, Z Topelius, 1931
"Koivu ja tähti" kertoo Suomesta Isonvihan aikana Venäjälle ryöstettyjen
pojan ja työtön paluusta kotimaahansa

Valokuvatorstai: kulma

Katselipa tätä mistä kulmasta hyvänsä, niin näille rappusille en mene !

Kuohuva Imatran koski

Löysin divarista oheisen piirroksen "Imatran putous". Se on julkaistu Otavan joululiitteessä vuonna 1929, mutta alkuperäisen litografian on julkaissut Gaimard jo vuonna 1852 (Pariisi). Kuvan voi ajatella olevan hyvin autenttinen kuvaus vapaana virtaavasta Imatran koskesta, valokuvan kaltainen "otos".

Fortumin voimalaitoksen pato syksyllä 2014. Koskinäytös tuo tuulahduksen vapaana virtaavan kosken voimasta ja massasta. Vuoksessa on vettä virrannut aikojen kuluessa erinäinenkin kuutio Saimaan vesistön ruokkiessa, tai paremminkin juottaessa Laatokkaa, Nevaa ja Suomenlahtea.

Imatran koski ja vuonna 1903 valmistunut upea jugendlinna, Imatran valtionhotelli, olivat varmasti Suomen ensimmäisiä kansainvälisiä matkailukohteita. Tsaarin perheet kävivät täällä usein. Tunnetuin vierailijatar taisi olla saksalaissyntyinen keisarinna Katariina II vuonna 1722, Pietari III:nen puoliso ja sittemmin valtakunnan valtias autetusti kuolleen puolisonsa jälkeen. Brasilian keisari Pedro II käväisi koskea ihailemassa vuonna 1876 ja hakkautti kivisen visiittikorttinsa rantakallioon.

Läpinäkyvä lakeus

Valokuvatorstain teemana on "läpinäkyvä". 

Lakeus on juuri sitä. Kauas näkee ja kaukaa näkyy. Ei ole vuoria edessä katsetta haittaamassa. No, joitakin sielläkin kieltämättä on, kuten Santavuori, Simpsiönvuori, Kiuasvuori, Jouppilanvuori, Lauhanvuori, Isokarhunvuori, Loukajanvuori ... Vuorelle kun kiipeää niin lakeus avautuu koko komeudessaan.

Vuoret kuuluvat Etelä-Pohjanmaalle. Itä-Suomessa on mäkiä ja vaaroja, mutta pohjanmaalla on Suomen tihein vuoriverkosto. Katso vaikka topokartasta.

Ladot ovat läpinäkyviä lakeuden tuulille. Siinä heinä kuivui ja säilyi. Talvella sitten hevosella ja reellä haettiin pidemmänkin matkan takaa.

Nykyään monet ladot ovat katoistakin läpinäkyviä. Eikä niitä kohta enää ole lakeuksilla vanhoista ajoista muistuttamassa. Maaseudun työn ja kulttuurin häviävää historiaa nämäkin.

Syyspihlajan latvuksessa

Punertaa marjat pihlajain

kuin verta niillä ois.

On kurkiaurat lentäneet

jo yli pääni pois.

"Syyspihlajan alla" on melankoliaa täynnä. Punaisia marjoja pullistelevat pihlajat puolestaan räiskyvät syksyn kirkkautta ja kutsuvat lintuja juovuttavalle eineelle. Melankolia on kaukana kun sadat räkätti-, punakylki- ja mustarastaat sekä kottaraiset häärivät suurten pihlajien latvuksissa ahmien makoisia, ensipakkasen puraisemia marjoja. Osa siipiveikoista siirtyy välillä heilumaan naapurimännyn oksille päätään selvittämään.

Tykkää näistä ihminenkin. Hienoarominen pihlajanmarjahyytelö syntyy pakkasen puraisemista kypsistä marjoista, vedestä, sokerista ja konjakista. Hieman keittelyä ja tuunausta. Sitten purkitus ja kylmään. Maistuu aivan erinomaiselta liharuokien kanssa. Joulukinkun kera nautittuna se muistuttaa syksyn kirpeistä, kuulaista päivistä ja värikkäästä ruskasta.

Mukaansa ei mua ottaneet

ne maihin kaukaisiin,

saa siivettömät tyytyä

maan kylmän kahleisiin.

Alati harvinaistuva kottarainen on miellyttävä bongaus syyspihlajasta.

Sanat Arvo Koskimaan laulusta "Syyspihlajan alla"

Arki-Mikkeli 29.9. --- Mikonpäivä

Paratiisin päämies, henkien ruhtinas ja vainajien saattaja. Siinä Mikaelin luonnehdintaa keskiaikaisissa saarnoissa Vilkunan Vuotuisen Ajantiedon mukaan. Sadonkorjuun päätteeksi syötiin mikkelinpässi. Mikkelinpäivä olikin Savossa pässinpäivä. Ylläolevissa kuvissa mikkelintavoista tietämättömät nuoret pässit ottavat mittaa otsaluistaan Kuusiluodon niityllä.

Nokia Data valmisti aikoinaan Mikko- ja MikroMikko-tietokoneita. Näiden kotimaisten laitteiden tunnuksena oli ... mikäs muukaan kuin pässi.

"Mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin"

Mikkelin päivä muodosti vuotuisen sadonkorjuun päätepisteen. Vanhan kansan kalenteri olikin täynnä juhla- ja muistopäiviin liitettyjä sanontoja ja työohjeita.

"Mikkeli pellot tyhjentää"
"Mikkelinä kaikki laarissa"

Syksyn väritankkaus

Keltaisesta tiedä mä en,

oranssiin suhtaudun empien,

mutta ruskanpuna täällä

on kuin oisi ilo päällä

                         Uppo-Nalle                                              

Aurora Borealis lakeuksilla - komia revontulinäytelmä

Perjantain ja lauantain välinen yönä tarkemmin 13.9.2014 puolen yön jälkeen, sai lakeuksilla ihailla siellä niin harvinaista taivaan tulien näytelmää. Olisi mennyt itseltäkin ohi, mutta vilkaisu yöllä ikkunasta ulos oli niin hämmentävä, että oli laitettava kamppeet päälle, otettava kamera kainaloon ja mentävä ulos kuvaamaan.

Voimakas sumu oli nousemassa. Se peitti revontulet osittain alleen. Toisaalta, sumu toi mukanaan hienon, entisestäänkin maagisen tunnelman.

Ylläolevassa kuvassa näkyy omituinen kaari, aivan kuin sateenkaari. Optinen teos, mutta mistä lie johtuva ? Ehkäpä kuun valosta.

EDIT 21.9,: Kaari on "kuun sumukaari"

Keskiviikkona 10.9. tapahtui auringossa valtava purkaus, mikä sinkosi varautuneita hiukkasia kohti maata(kin). Magneettikenttään osuessaan muodostavat sitten kohti pohjoista kurkottavia revontulia.

Revontulet täyttivät puoli taivaanlakea. Sumun lisäksi kirkas kuu sävytti valoteosta.

Jännittävä laiva

Valokuvatorstain aiheena on "laiva". Kuvassa olevan laivan ruumassa on historiaa ja jännitystarinoita vaikka kuinka paljon. Laivan historiaan kytkeytyvät niin Suomi ja Viro kuin Neuvostoliitto ja Saksakin.

Tämä upea höyryllä käyvä jäänmurtaja rakennettiin Saksassa vuonna 1914 Tallinnan satamaa varten. Se sai (laiva)kasteessaan nimen Tsar Mihail Fedorovits.

Vuonna 1917 laiva, arvokkaana laitteena, joutui vallankumoustapahtumien kohteeksi kun venäläiset valtasivat sen antaen alukselle uuden nimen Volunets. Nimellä oli, tietenkin, liittymä bolsevikkien historiaan.

Thriller-osa laivan historiaa liittyykin sitten tapahtumaan vuonna 1918, jolloin suomalaiset estivät venäläisiä viemästä laivaa Neuvostoliittoon. Suomalaiset kaappasivat laivan yhdessä puolalaisen kapteenin kanssa, nostivat leijonalipun salkoon ja ajoivat laivan Tallinnan satamaan.

Tallinnassa laivalle annettiin taas uusi nimi Wäinämöinen. Kalevalaiset nimet olivat hyvin suosittuja tuohon aikaan erilaisten koneiden nimeämisissä (kuten "Kullervo" moottorivetäjä).

Laiva luovutettiin peruskorjausten jälkeen Virolle vuonna 1922. Siinä yhteydessä se sai jälleen uuden nimen: Suur-Töll. Nimi viittaa saarenmaalaiseen taruolentoon.

Tarina jatkuu siten, että laivan kulku kävi taas kohti Pietaria Neuvostoliiton määräyksestä vuonna 1940. Ja nimi muutettiin takaisin Volunetsiksi.  Pietarissa laiva toimi satamamurtajana vuoteen 1987 asti, jonka jälkeen alus ostettiin huonosti kohdeltuna takaisin Viroon.

Laiva entisöitiin alkuperäiseen asuunsa, nimi muutettiin Suur-Tölliksi. 

Upea Suur-Töll on nähtävissä Tallinnan merimuseossa. Kannattaa käydä tutustumassa.

Stoorien lähteenä Wikipedia.

Webmastereiden metsä

Kostea syksyinen yö, kirkas aamuaurinko ja kuulas, hämähäkkien verkostoksi muuttunut metsä. Miten tuosta hyönteisparka pääsee läpi ?

Löydätkö vaanivan hämähäkin - webmasterin ?

Valokuvatorstai: pyöreä

Teemana "pyöreä". Loppukesällä ampiaisyhdyskunta on suurimmillaan, jopa satojen yksilöiden suuruinen. Se on kesäpesä ja toukkien kasvattamo. Siellä ei talvehdita eikä sinne kerätä ravintoa mehiläisten tapaan. Pesät saattavat olla hyvinkin suuria, kuten tämä erämaajoen törmällä oleva.

Kärpässieni, "Ole varuillas, ihminen!"

                                                  Oli viereen kirkkotieni

                                                  soma, korea kärpässien

                                                  tänä aamuna työntynyt.

                                                  Sen punainenlakki loisti

                                                  ja sen pienet pilkut toisti

                                                  koko metsän hymyilyt.

                                                  Kun sille päälle satun,

                                                  otan päästäni lierihatun

                                                  myös edessä pienien.

                                                  Minä kumarsin kohteliaasti.

                                                  Näes, kuulin kun sieni haasti

                                                  näin kielellä sienien:

                                              "Hei, huomenta, tatti musta!

                                              Ihan tunnen liikutusta,

                                              kun sinua katselen.

                                              Elo alla taivaan sinen

                                              on kaunis ja myrkyllinen.

                                              Ole varuillas, ihiminen!"

                                                                                                                Jaakko Haavio, 1947