Tervetuloa ProPlutoon. Welcome to visit ProPluto.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kukkien ystävät - Friends of Flowers

Puutarhakukilla ja perinneperennoilla on lukuisia muitakin ystäviä kuin innokas, kukkapenkkejään sydämellä vaaliva kotipuutarhuri. Osa näistä ystävistä on toivottuja, välttämättömiäkin, osa taas epätoivottuja tai muuten vain ikäviä. Toiset esteettisiä ja toiset inhoa herättäviä. Yhtä kaikki - kaikkien kanssa tullaan toimeen, ellei muuten, niin raid-purkki kädessä.



Kimalaiset ovat niitä toivottuja. Perin juurin tarpeellisia ja muutenkin mukavia seurattavia. Elävät ihmisen kanssa varsin rauhaisasti. Tämä isokokoinen, sormustinkukissa piehtaroiva surisija tosin hermostui kuvaajan liian tungettelevasta sihtailusta ja lensi suoraan niin sanotusti päin näköä.


Hämähäkkejä on maailman biomassasta valtava osa. Tyypillisesti inhokkeja, mutta välttämättömiä. Pionin nuppu antaa hyvän ankkurin sekalaisen, mutta ilmeisen tehokkaan verkoston luomiselle. Nupun alapuolelle hämähäkki on rakentanut itselleen oman pienen ruokatukun, jonka sisältö koostuu tarkemmassa tarkastelussa hyttysistä, kärpäsistä ja muurahaisista (tark. kusiaisista). Hyötyötököitä siis - ja kukkien ystäviä.


Töyhtöangervossa surisee, pörisee ja möyhii monenlaisia ötököitä. Yksi isompi näyttäisi olevan mesihumalassa, sammuneena ja toimintakyvyttömänä. Kultakuoriainen on tainnut ottaa liian paljon kerralla ja joutuu selvittelemään oloaan, kunnes se lentoon lähdettyään joutuu kenties pääskysen saaliiksi. Pääskyset ovat mukavia lintuja, joten harmiton ötökkä tämäkin.


Illan hämärtyessä päiväkerholaiset lähtevät koisimaan ja vuoro vaihtuu yökerholaisten vastuulle. Yksi hienoimmista mesiahmateista on kiitäjä. Mäntykiitäjä saapuu katsastamaan varjoliljojen statuksen ja tankkaamaan mettä lennossa. Kiitäjät ovatkin todellisia ilmatankkauksen mestareita. Osa pulleista kiitäjistä päätyy nousukiidon jälkeen taivaalla päivystävien lepakoiden saaliiksi. Lepakot pesivät ympärillä olevien vanhojen honkien tikankoloissa ja (toivottavasti) omalta osaltaan estävät naakkojen leviämistä. Kiitäjät(kin) ovat siis paitsi esteettisiä, myös hyödyllisiä.

Kuvat otettu croppi+fisheye 8-15mm -yhdistelmällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti