Tervetuloa ProPlutoon. Welcome to visit ProPluto.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lähilintuja - pihabongaus 2014

Birdlifen vuosittainen pihabongaustapahtuma on hauska ulkoilu- ja bongausrupeama keskellä talvea. Tai ei aivan keskellä  - talven selkä on jo taittunut ja valoisuus lisääntynyt pimeimmästä ajasta. Linnuilla sen sijaan on kamppailu ruoasta ja selviytymisestä talven yli. Paljon on talvehtijoita Suomessa.

Tällä kertaa tein tunnin pihabongauksen Helsingissä. Täällä lintuja talvehtii paljon.


Lajeja ei silmiini kovin paljon sattunut. Jäin tarkkailemaan tinttejä ja viherpeippoja sen verran intensiivisesti, että muutama laji jäi varmasti noteeraamatta.

Kaiken kaikkiaan visuaaliseksi ja digitaaliseksi saaliiksi jäi 30 talitiaista, 10 viherpeippoa, 3 harakkaa, 3 varista, 2 mustarastasta, 1 närhi, 1sinitiainen ja 1 urpiainen. Sen sijaan läheisessä, läpi vuoden avoinna olevassa laskuojassa majaansa pitävästä sorsalaumasta ei näkynyt räpylän viuhahdustakaan.







Läheisen ojan rannalle on tuotu auringonkukansiemeniä linnuille ruoaksi. Siispä tarkkailukin oli helppoa, sillä kaikki kulmakunnan talitiaiset ja viherpeipot olivat kokoontuneet juuri tälle mättäälle. On hauska seurata kun tintti sieppaa siemenen mukaansa ja pyrähtää puun oksalle sitä syömään. Viherpeipot puolestaan  vääntävät kovakuorisen siemenen auki saman tien jykevällä nokallaan.



Talitiainen on moninainen laulaja. Se tunnistetaan titityystä ja tiityystä, mutta erilaisia ääniä ja lurituksia on niin runsaasti, että harvinaisempien äänien perusteella lintua on hankala tunnistaa ellei näe laulajaa. Kannattaa joskus pysähtyä kuuntelemaan.


Tässä toinen, yleinen talvilintumme, sinitiainen. Kaunis kuin karamelli.



Mustarastas taitaa talvehtia aika yleisesti varsinkin etelässä. Kuukausi, kaksi, niin saamme aamulla nauttia kuniista huilukonsertoista. Joku raati valitsi mustarastaan kauneimmaksi laulajaksi. No, on niitä muitakin, toki.




























Viherpeipot ovat positiivisia työmyyriä, ahkeria käpyjen avaajia. Eikä ihme, kun katsoo sen vahvaa nokkaa, jossa on vääntöä ja momenttia.


Urpiainen pyrähti eineelle. Tätä punalakkista maastoutujaa jo ehtikin odotella. Kirjava, pienikokoinen lintu maastoutuu hyvin. Ainoastaan punainen läiskä päälaella paljastaa. Mitäköhön evoluutio on tuolla lakilla pyrkinyt saavuttamaan? Epäilemättä se liittyy jollain tavalla lajin hengissäpysymiseen.

a geat tit is looking at common redpoll

Tämän kuvan nimi voisi olla: "Talitiainen katsoo Urpiaista - A Great Tit is looking at Common Redpoll". Viime talvena kerrottiin useista tapauksisa, missä "tappaja-tiainen" oli nokkinut hengiltä samalle ruokintapaikalle tulleita urpiaisia. Onneksi ei tarvinnut tällaista nokittelua jäädä todistelemaan, vaikka tuimasti tintti näihin "hyväuskoisiin parvilintuihin" suhtautuukin.

EDIT 5.2.2014

Pakko lisätä jälkikäteen nämä tavissorsakuvat. Talvehtivat Vantaanjokeen laskevassa, läpi talven sulana pysyvässä ojassa. Siinä niitä on muutama kymmenen yksilöä sulassa sovussa sulassa vedessä. Ruokaakin riittää, sillä lähitaloista käydää lintuja ruokkimassa ja seuraamassa. Komea höyhenpu tällä taviksellakin on. Naaraan höyhenet perhoainesta.




































Kuvissa sinisorsakoiras ja -naaras.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Vilskettä Vanhankaupunginlahdella

Vihdoinkin kunnon aurinkoinen talvipäivä ja vieläpä sunnuntai 19.1. Viikon verran jatkuneet, purevat pakkaset ovat saaneet meren lahdet jäätymään. Vanhankaupunginlahti oli täynnä ulkoilijoita. Kuka minkäkinlaisella laitteella ja kulkupelillä: jalan, suksilla, luistimilla, potkukelkalla, polkupyörällä, liitovarjolla, moottorivarjolla. Pilkkijät olivat myös runsaslukuisesti liikkeellä.

Vanhankaupunginlahti, Helsinki




Näitä pärisijöitä pörräsi ainakin kaksin kappalein. Kyseessä on moottoroitu varjoliidin. Takalistoon näyttäisi olevan kiinnitettynä potkuri, jota jonkinlainen moottori pyörittää. Aluksen kapteeni istuu narujen varassa ja taitaa antaa konehuoneeseen navigointiohjeet naruja nykimällä. Vinhan näköistä toimintaa.

Valo oli kaunis, vaihteleva ja valokuvaukselle antava. Vanhankaupunginlahden ruovikko on aina kaunis, satoi tai paistoi, kesällä ja talvella ja niiden välissä.



Vanhankaupunginkosken länsihaarassa on putous. Pärskivä vesi saa lähellä olevat puut ja maiseman näyttämään pakkasen tekemältä taideteokselta.




sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Valokuvatorstai: Talven taidetta

Pakkasen ja lumen luomaa taidetta


Vanhankaupunginlahti, Kuusiluoto

Vanhankaupunginkoski, länsihaara, Viikki

Vanhankaupunginkoski, Viikki

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Retkeilypäivä Nuuksiossa

Komea, voisiko sanoa ensimmäinen sydäntalven lumipäivä. Oivallinen ulkoiluun ja pienimuotoiseen maastoekskursioon. Siispä nokka kohti Nuuksiota, pääkaupunkiseudun helmeä, tai yhtä niistä monista.

Ensilumi satoi kuluvalla viikolla ja sitä oli, hmmm., nimeksi. Mutta juuri riittävästi maiseman valkaisemiseen.


Vesi virtaa iloisesti kunnes pakkanen sen piakkoin jäädyttää kevättä odottamaan. Haukkalammenpurokin  virtaa vuolaana, syksyn isoista sateista kylläisenä. Kulkumme jatkuu läpi Purolan, missä oli vanha asutustila vielä 50-60 -luvuilla. Tulvaniittyjä raivattiin pelloiksi. Nyt maisemaa ja puroja entisöidään.

Retkipolku Haukkalammen maastossa

Haukkalammen maastossa oli paikoitellen paljon tuulenkaatoja, tai pikeminkin myrskynkaatoja. Lienevätkö Einon tekemisiä? Maasto on monipuolista, kulkijan silmälle nautinnollista ja reisille mukavasti käyvää.


Keskitalven valo on vähäistä. Päivän hämärtyessä värit katoavat maisemasta. Lammen jää on jo riitteellä. Viikon päästä siinä jo hyvässä lykyssä hiihdetään. No, lunta ja pakkasta tietenkin tarvitaan, mutta sitä lienee tulossa.


Muutaman tunnin retkeilyn jälkeen kahvittelu ja makkarat. Taivaallisen hyvää ...

torstai 9. tammikuuta 2014

Sydäntalvi - valokuvatorstai

Tammikuun 2014, sydäntalven, avainsanoja ovat sade, pimeys, musta, poikkeuksellinen, tasainen.

No, voihan se vielä muuttua. Valoa kohden ollaan kumminkin menossa ja hiihtokelit edessä. Vanha sanonta "Jos tammi on tasainen, niin helmi heilahtaa tai maalis maksaa" ennustaa kunnon kelejä lopputalveksi.

Talvi taittuu 19.1. Heikin päivänä, jolloin karhu kääntää kylkeään ja sanoo: "Yö on puolessa, näläkä suolessa". Ja lehmillä rehukautta puolet jäljellä: "Heikkinä heinät puolessa".

Unioninkatu, Helsinki, tammikuu 2014


tiistai 7. tammikuuta 2014

Barentsin aurinkorannikko - Pykeija


Lähdettiinpä sitä kesällä 2013, tarkemmin elokuussa, kohti pohjoista ulottuvuutta. Suuntana Ruijan aurinkorannikko. Siitä vaan Rovanimeltä Inarin ja Sevettijärven kautta Neidenelvaa seuraten Barentsinmeren rannalle. Vanhoille suomalaisille asuinsijoille.



Ei ole totta !! Mihinkähan me oikein saavuimme - Thaimaaseen, Kreikkaan ... vai Barentsinmerelle? Jäämeri kylpi auringossa kilpaa rohkeiden ihmiskylpijöiden kanssa. Aurinko paistoi, lämpötila +24C. Entä vesi? Se paljasti visuaalisen huijauksen: kylmää kuin missä, ainoastaan 4-asteista.




Tulimme Pykeijaan. Vanhaan, suomalaisten aikoinaan asuttamaan kalastajakylään, missä arktinen koettelemus ottaa mittaa idyllisestä ympäristöstä ja tuo siellä asuville ihmisille jäämerestä elannon. Meri on täynnä elämää, suorastaan kuhisee sitä.


Jokaisessa savussa on sauna. Se muistuttaa suomalaisesta alkuperästä ja kulttuurista. Iäkkäät pykeijalaiset osaavat vielä puhua suomen kieltä, mutta heistäkin suuri osa vain vähän. Pienen kylän nuoriso lähtee muualle töihin, enimmäkseen noin 100 km:n päässä olevaan, runsaasti työpaikkoja tarjoavaan Kirkkoniemeen.





Elsalta voi vuokrata mökkejä. Ne ovat pieniä kuin leikkimökit, mutta erähenkistä porukkaa mahtuu kolme yhdessä mökissä asustamaan jos vain lattiavuoroista sovitaan. Upea näkymä hiekkarannalle ja kaikki fasiliteetit. Asiallinen itsepalvelukeittiö ja itsepalveluterassi (kuvassa) siivittävät retkeilijän kulinaarisiin nautintoihin. Mikäs siinä on muutama päivä viettää. Elsalla oli työharjoittelussa romanialainen Anna, joka puhui sujuvaa suomen kieltä. Opiskelee sitä yliopistossa ja oli tullut kielikylpyyn Pykeijaan. Mielenkiintoinen valinta. Mutta kyllä siellä sen verran suomalaisia kesän aikana käy, että mikäs siinä.



Elsan majoitusliikkeen erikoisuus ja ehdottomasti kokemisen arvoinen on "jäämeren sauna". Puulämmitteinen, tiukat löylyt arktisella, karulla otteellaan antava sauna on todellinen bongaus. Ja 4-asteisessa vedessä hikikarpalokin haihtuu äkillisen kylmäkäsittelyn seurauksena.


Pykeijan kalastajasatama on idyllinen. Se kertoo elannosta. Työnteko pienillä kalastusaluksilla on kovaa. Merenkäynti ja pimeys voi heikkohermoista ruveta ahdistamaan. Kuningasrapu ja turska ovat pääasialliset elannon antajat. Turskan kiihkein pyyntikausi on tammikuussa kun kaikki maailman turskat (tai lähes ...) saapuvat kuturientoihin Varanginvuonolle toisiaan tapaamaan. Silloin pykeijalaiset kalastajat suuntaavat aluksensa pimeyteen vuoden tärkeintä elantoaan tienaamaan. Itse asiassa, juuri nyt (tammik. 2014) tuli tieto, että meneillään on kaikkien aikojen kutuvuosi.





Olimme kalassa mekin. Vuokrasimme pienen paatin moottorilla Lefalta, jonka tapasimme satamassa. Näimme reissuillamme lahtivalaita (kuvassa), pyöriäisiä, miljoonia lintuja, sekä tietenkin mitä ihmeellisimpiä kalalajeja, joita nousi veneeseemme 50-100 metrin syvyydestä.

Kuningasrapu on vallannut Varanginniemen pohjan. Sen pyynti on tiukasti säännösteltyä ja se muodostaakin paikallisille tärkeän ympärivuotisen elannon. Jos keittovehkeet on mukana, voi koipia ostaa satamasta ja keittää ne itse, tai sitten ostaa keitettynä Elsalta tai paikallisesta ravintolasta. Lefa järjestää myös pyynnöstä kalastusretkiä vuonolle.


Vaikka Barentsin aurinkoranta vastaanottikin meidät aurinkokylvyllään, saimme kokea monenlaista säätä ja itse asiassa aika rajun ukkosmyrskynkin. Emme onneksi olleet silloin merellä. Salama löi tunnin ajan pitkin vuonoa sellaisella pieteetillä ja sellaisen valoshown säestyksellä, että enpä ole moista koskaan kokenut.

Oikeassa yläkulmassa olevassa kuvassa salama on tallentunut kamerakännykän kennolle. Siis varsinainen munkki. Kuvaa ei ole käsitelty ja kuvan valo onkin todellisen salaman aikaansaama kelmeä keinovalo.
























Koko Varanginvuono on upeaa, historiallista, geologisesti mielenkiintoista ja säätilaltaan ennakkoluulottomalle matkailijalle jatkuvia yllätyksiä tarjoava kohde. Varsinainen Barentsin aurinkorannikko.

Lisäksi upean kokemuksellisen mausteen tähän soppaan tuo pohjoinen valo. Sitä ei lakkaa hämmästelemästä. Elokuussa illat ja yöt ovat Etelä-Suomessa jo pimeitä, mutta Varangilla valoisia yön läpeensä.

Lue myös matkatarina Hamningbergiin.