Tervetuloa ProPlutoon. Welcome to visit ProPluto.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Aavistuksen verran

Valokuvatorstaina haasteena "aavistus".

Vuosi sitten heinäkuussa olimme karhuja kuvaamassa Kuusamon saloseuduilla. Karhu tulikin aukealle varsin aikaisin, noin kello 21 kirkkaassa auringonpaisteessa. Näky oli ensikertalaiselle sen verran sykähdyttävä, että aiheutimme kojussa pientä kolinaa, taisi kiikari kolahtaa lattialle. Noin sadan metrin päähän rauhassa tallustellut kontio aavisti jotain outoa tarkkailutoimintaa olevan tekeillä, nousi takajaloilleen ja nuuski tovin ilmaa ja kuunteli karvakorvat höröllä meitä kohti. Siinä vaiheessa ei kopistamme taatusti kuulunut hiiskaustakaan, ainoastaan korpit pitivät yllä kovaa kälinää aukean laidassa. Tovin tarkkailtuaan kontio jatkoi laiskaa löntystelyään aukealle ja totesi suopeltonsa olevan entisellään.


Karhun profiili hehkui kauniisti ilta-auringon vastavalossa.

6 kommenttia:

  1. Wau !!! Hieno kuva ja oon niin kateellinen että oot ollu karhuja kuvaamassa. Myös tässä lähitöllä (keski-Pohjanmaalla) liikkuu karhuja ja kysynkin nyt sulta voisko olla mahdollista että metsästäjät kesällä ihan oikeasti kuulivat villisian huutoa metsiköstä ??? Voiko Keski-Pohjanmaalla mielestäsi liikkua villisikoja ? mistähän noista vois kysyä ??

    VastaaPoista
  2. Upea kuva!!!
    Tuo on ollut varmasti huikea kokemus.

    VastaaPoista
  3. Karhuja saattaa nähdä nykyään joka puolella Suomea. Villisioista kannattaa kysäistä paikallisesta riistanhoitopiiristä/ metsästysseurasta. Metsästysseuran nettisivuilla voi olla tietoa riistaeläinhavainnoista. Villisikoja havaitaan kyllä säännöllisesti vaikka ei vakioeläimistöön kuulukaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvän kuvan olet saanut. Vaan en kyllä haluaisi olla tuolla lähellä...

    VastaaPoista