Tervetuloa ProPlutoon. Welcome to visit ProPluto.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Koivun ja kuusen jalostaminen klapeiksi, lokakuu 2007

Pihassa, aivan talon vieressä, oli pihakoivu. Ikää sillä oli nelisenkymmentä vuotta, mutta kovasti kärsineen näköinen ja taloon päin kallellaan. Lisäksi se varjosti isolla lehvästöllään pihaa.

Kaataa se piti. Työhön tarvittiin erikoismiehiä ja traktori, jonka avulla puu saatiin kaatumaan oikeaan suuntaan.

Samalla kertaa kaadettiin pihakuusi. Sekin iältään noin viitisenkymmentä vuotta. Suurioksaisena se eristi iltapäivän auringonsäteitä pihan kukilta. Saattoi siinä lisäksi muutama hyttynenkin turhan hyvin viihtyä.


Tässä kuusen oksaiset pöllit odottavat voittajaansa.

Koivu oli jo alkanut lahoamaan. Se olisi kovassa puhurissa saattanut kaatua talon päälle.

Lahoamisen on ehkä aiheuttanut salama. Salaman jättämä jälki näkyi rungossa ylhäältä alas. Lahoaminen on levinnyt vahingoittuneesta pinnasta puun ytimeen.

Puut laitettiin kökällä klapeiksi. Pihaan tehtiin siisti puupino. Klapit olisivat kuivia noin vuoden kuluttua. Sai siinä huhkia hartiansa kipeiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti